|
|
Prasniekka (tai pruasniekka, proasniekka, purasniekka; lähtösana on ven. "pradznik", juhlajumalanpalveluspäivä) on paikkakunnan kirkon suojeluspyhimyksen vuosijuhla. Jokainen ortodoksinen kirkko tai tsasouna (rukoushuone) on omistettu jollekin henkilölle tai tapahtumalle; esimerkiksi Vuokkiniemen kirkon suojelija on profeetta Ilja, jonka vuosipäivä on 2. elokuuta. Vastaavasti on Akonlahdella ja Uhtualla vietetty Petron päivää, Tetriniemessä Miikkulan päivää, Miinoassa Spoassun päivää ja Kostamuksessa helluntaita. Praasniekan aikana kokoontuu paikkakunnalle väkeä koko pitäjän alueelta ja kauempaakin. Vaikka juhlan keskus on kirkko ja sen jumalanpalvelukset, oli juhlapäivillä menneinä aikoina myös maallinen merkitys, sillä yhtenäisistä, sovituista ja vakinaisista vierailupäivistä oli monta etua. Esim. nuoriso oppi perinteitä osaavilta vanhemmilta ihmisiltä kansalais- ja tapataitoja, mutta ennen kaikkea he pääsivät tapaamaan saman ikäisiä ja etsimään avioliittoehdokkaita. Laajemmalta kannalta katsottuna täyttivät vierailupäivät tehtäviä liittyen myös yleiseen tiedotukseen ja sosiaaliverkostojen syntyyn, ja niiden aikana seuloitui esille esim. pitäjien tulevia johtohenkilöitä. |
|
![]() Praasniekka 2000. |
![]() Praasniekka 2004 (kylän 325-vuotisjuhla). |
![]() |
![]() |
![]() |
Praasniekka 2004 (kylän 325-vuotisjuhla). |
![]() |
![]() Praasniekka 2005. Kuvat: Kai Paajaste. |
<< Paluu edelliselle sivulle |
|